Solmin avioliiton 33 vuotta itseäni vanhemman keravalaisen opettajan Jussi Kivelän kanssa, jonka tapasin Ruusu-Risti-seurassa.
Hänen opiskeluryhmässään sain ensimmäisen kosketuksen kalevalaiseen
kauneuteen ja viisauteen. 10 onnellista vuotta elämässäni, joihin
sisältyi niin Vuorisaarnan, Kalevalan kuin muiden kansojen
filosofioiden ja uskontojen tutkimista, loivat sen lujan kallion, mille
elämäni jatkossa on pohjannut.
Lieksan
kansallisessa metsäseminaarissa v. 1988 tutustuin Henryk Skolimowskiin
ja hänen ekofilosofiaansa. Tästä lähtien alkoi elämässäni asteittainen
irrottautuminen vanhoista työskentelytavoista. Vuoden
sapattivapaa reppu selässä maailmaa kiertäen v. 1990-91 aloitti uuden
jakson elämässäni. Opin paljon uutta, suoritin mm. kansainvälisen
PADI-sukelluskortin. Palasin matkalta, jätin vakituisen työni ja muutin
Tampereelle. Täällä löysin suggestopedisen opetusmenetelmän, mikä
aiheutti vallankumouksen aivoissani. Löysin omimman tapani oppia ja
opettaa.
Useamman vuoden ajan pidin
englannin kielen suggestopedisiä kursseja. Näin olin siirtynyt vapaaksi
keikkatyöläiseksi. Seuraavan vallankumouksen koin, kun törmäsin James Redfieldin
Oivallusten Tie -kirjoihin. Elämäni palaset loksahtivat yhteen:
Suggestopedinen opetusmenetelmä, Redfieldin hallintadraamat ja oma
elämäni voimavarana työssä, jossa voin auttaa kanssaihmisiäni kaikilla
niillä kyvyillä, joita Luoja on käyttööni antanut.
Vuosina 2003-2006 opiskelin James Twymanin kautta tulevia Jeshuan opetuksia. Suoritin Master of Divinity tutkinnon (M.Div.) Beloved Communityn Spiritual
Peacemaking pappisseminaarissa ja minut vihittiin rauhanpapiksi (Minister of Peace) Assisissa Italiassa v. 2005.
Vuosina 2007-2008 opiskelin myös pyhää naisjumaluutta SanctaDivina -yhteisössä. Sen perustajajäsen
Nitya/Sophia, ja
Beloved Communityn pappisseminaarin aikainen opinto-ohjaajani, on minulle edelleen tärkeä henkinen opas ja
rakas Maria Magdalena Sisar.
Vuonna 2009 keväällä sain Maria Magdalenalta kehotuksen perustaa vapaamuotoinen
Maria Magdalena Sisters -ryhmä. Sain myös suuria Visioita, jotka tulisivat toteutumaan
myöhemmin.
Marraskuussa 2009 sain Maria Magdalenalta inspiraation perustaa oma domain www. mariamagdalena.fi. Olin saman vuoden kesällä käy nyt
Tukholman
Maria Magdalena Kyrkassa ja heidän domaininsa www.mariamagdalena.se vaikutti myös päätökseeni, koska halusin myös Suomeen tällaisen domainin.
Syyskuussa 2010 James Twyman vieraili ensi kertaa Suomessa Tietoinen valinta -messuilla Järvenpäässä, jossa hän musisoi ja piti workshopin, samoin myös Helsingissä.
Olin ilolla mukana näissä tilaisuuksissa.
Vuonna 2013 kesän alussa olin James Twymanin ryhmän mukana Camino Maria Magdalena -pyhiinvaelluksella Etelä-Ranskassa. Mukana oli myös SanctaDivina
Sisareni Lisa Marie
Teubel USA:sta, joka vaelluksen jälkeen tuli vierailemaan luonani Rovaniemellä. Kävimme yhdessä tapaamassa Maria Magdalena Sisters -ryhmämme jäsentä Maaritar Rantamaata Utsjoen Karigasniemellä.
Pyhiinvaellusmatka Magdalenejen jalanjäljillä jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen. Vaelluksella Rennes-Le-Chateaun myymälässä löysin Claire
Heartsongin ANNA -kirjat, joita Lisa Marie minulle suositteli.
Utsjoella ruskaretkellä vuonna 2014, majapaikassamme ”Unien Majatalossa” Maaritar, Kristiina Alatalo ja minä mietimme, miten edistää rauhaa ja rakkautta. Saimme
idean aloittaa Uudenkuun Rauhanrukoukset. Näin tapahtui, ja jo 24.9 pidimme ensimmäisen rauhansession, joka sitten laajeni säännölliseksi Uudenkuun
tapahtumaksi, johon
rupesin lähettämään kutsumeilejä. Kerran kuussa Uudenkuunpäivänä klo 19 pidämme 12 Suuren Uskonnon Rauhanrukoukset (jotka James Twyman on säveltänyt konsertiksi). Nämä Rauhanrukoukset löydät sivuiltani.
Maaliskuussa 2015 innostuin kääntämään Anna, Magdalenejen Ääni -kirjaa, ja yllättäen sain 400 sivua suomennettua toukokuun synttäreilleni. Oli
siis syytä
juhlimiseen! Tarkistusten jälkeen kirja ilmestyi parahiksi joulumyyntiin uuden kustannusfirmani toimesta. Sain kehotuksen Äiti/Isä/Luojalta ottaa aikaisemman firmani uudelleen käyttöön, ja näin syntyi kustantamoni Santa Claus SanctaDivina 1.9.2015, joka sitten julkaisi Anna, Magdalenejen Ääni -kirjan ensimmäisenä painotuotteenaan.
Maaliskuussa 2016 sain taas inspiraation suomentaa ANNA -kirjan, nyt Anna, Jeesuksen Isoäiti (myös lähes 400 sivua). Se valmistui myös runsaassa
kahdessa kuukaudessa ja
ilmestyi kustantamani elokuussa 2016. Käänsin Claire Heartsongin kirjat päinvastaisessa järjestyksessä, kuin mitä ne oli julkaistu USA:ssa. (Anna, Grandmother of Jesus, 2002 ja Anna, The Voice of the Magdalenes, 2010.)
ANNA -kirjoissa olen tutustunut aivan uuteen henkilöön: Jeesuksen Isoäiti Annaan, josta en aikaisemmin ollut tiennyt mitään. Hän on se NAINEN KAIKEN TAKANA, joka
synnytti ja kasvatti suuren, 14 -lapsisen perheen, josta sitten tuli Jeesuksen tärkein tukiryhmä hänen Suurelle Työlleen täällä maanpäällä.
Koen, että nyt avautuu elämässäni se vaihe, jolloin Suuret Visiot toteutuvat. Koen olevani yksi Magdaleneista, ja tunnen olevani suuresti siunattu saadessani olla
instrumenttina Jumalaiselle Äidille tänä tärkeänä tietoisuuden kohoamisen aikana.
Maria Magdalena ja Jeshua jo aikaisemmin, ja nyt myös Isoäiti Anna ja koko hänen suuri perheensä, kaikki Magdalenet, elävät minussa, ja me kommunikoimme säännöllisesti.
Kirjoittamisesta on tullut minulle tärkeä työväline. ANNA -kirjat omalta osaltaan saavat Jumalaisen Äidin äänen tulemaan kuulluksi tänä tärkeänä aikana, jolloin
Kristustietoisuutemme käy läpi suurta Ylösnousemusprosessia.
Voimavaroihini kuuluu kyky omaksua uutta ja jatkuvasti kehittää itseäni. Olen koko ikäni opiskellut ja tulen varmasti jatkossakin näin tekemään. Olen luonteeltani iloinen ja avoin – toivottavasti myös valoisa.
Pystyn hyvin kommunikoimaan ihmisten kanssa ja pystyn ”ottamaan yleisöni”. Suurin talenttini juuri onkin kyky esiintyä vapaasti (yleensä ilman papereita) ja näin intuitiivisesti ottaa huomioon kulloisetkin kuulijani.
Itseni tutkiminen ja jatkuva prosessointi ovat pohjana työssäni, jossa pyrin herättämään ja auttamaan kanssaihmisiäni, että he tietoisesti lähtisivät tutkimaan ja prosessoimaan omaa elämäänsä. Teen työtäni rakkaudella ja kaikesta sydämestäni, ”oman sieluni
henkäyksellä."
|