Vapauta Lapsi Itsessäsi

Maria Magdalena sydämessäni/ Nais- ja miesenergian tasapainottaminen

Rauhanpyörän rakentaminen

Esitelmät ja
Seminaarit

Suosituksia
Koulutuksista

Esitelmät ja seminaarit

Näiden lisäksi esitelmöin muistakin aiheista sopimuksen mukaan.

 
*****************************
 

Oivallusten kautta itsetuntemukseen

 

 
*****************************
 

Avoimuus ja elämänilo – työkykyni voimavarat

ITSETUNTEMUS TYÖELÄMÄN VAIKUTTAJANA

Tunne itsesi. Näin ovat viisaat kehottaneet meitä aina tekemään. Ei ole oikotietä onneen. Jos ymmärrän itseäni, ymmärrän myös muita ihmisiä. Jos ymmärrän omaa käyttäytymistäni, ymmärrän myös muiden ihmisten käyttäytymistä.

Minun tulee siis tutkia omaa itseäni ja elämääni. Herätä unestani tietoisesti elämään elämääni. Kohdata rohkeasti, usein asteittain omat pelkoni. Lähteä prosessoimaan niitä. Ja vapautua niistä askel askeleelta. Näin karsin vähitellen omasta egostani itsekkäitä piirteitä. Heitän pois naamioni. Samalla opin näkemään muiden ihmisten naamion taakse.


Minun ei tarvitse suuttua eikä olla ilkeä. Opin vähitellen näkemään muissa ihmisissä samoja piirteitä kuin näen itsessäni. Opin olemaan armollinen. Opin nauramaan lempeästi omille virheilleni. Opin myös olemaan tuomitsematta muita ihmisiä.

Ne valtavat resurssit, jotka meillä jokaisella on varastossa, odottavat esillepääsyä. Kaiken sen energian, minkä panin aikaisemmin pelkoihini, muiden kiusaamiseen ja mahdollisesti nöyryyttämiseen, annan nyt vapaasti itseni ja muiden käyttöön hyvässä. Olen tasapainoinen, ystävällinen, auttavainen työtoveri ja esimies. Kannustan ja rohkaisen alaisiani. Olen kiinnostunut heidän hyvinvoinnistaan yhtä paljon kuin olen kiinnostunut omasta kaikenpuolisesta hyvinvoinnistani. Ennen kaikkea henkisestä hyvinvoinnista.

Tällainen työntekijä ja johtaja on aarre jokaiselle yhtiölle. Kun yrityksessä on yhä enemmän tällaisia ihmisiä työntekijöinä, on menestys yhtä varma kuin auringonpaiste sateen jälkeen. Takuu on sataprosenttinen!

 

 
*****************************
 

Koko elämäni voimavarana

Syntymävisioni ja sen toteuttaminen

Olen täysin vakuuttunut siitä, että meistä jokaisella on oma tehtävänsä tässä maailmassa. Kysymys on vain siitä, olemmeko siitä vielä tietoisia.

James Redfield antaa kirjoissaan hyviä vinkkejä siitä, miten voi päästä selville omasta tehtävästään. On tutkittava omaa elämäänsä, löydettävä siitä sen punainen lanka. Mitä olen opiskellut koko elämäni – useimmiten tiedostamattani. Mitä olen oppinut läheisiltä ihmisiltäni, perheeltäni, vanhemmiltani, jne.

Hyvin tärkeää on päästä selville omasta hallintadraamastaan, siitä minkä jo pienenä on omaksunut selviytymiskeinokseen. Se on naamio, josta vähitellen sen tiedostettuaan pääsee aste asteelta vapaaksi.

Kun opin näkemään elämäni tällaisena punaisena lankana, opin myös ymmärtämään itseäni. Tajuan, mihin olen koko elämäni ajan tähdännyt. Nyt pyrin samaan TIETOISESTI.

Otan käyttööni kaikki piilossa olleet resurssini, rupean hyödyntämään voimavarojani. Koko eletty elämäni on valtava kokemusten aarreaitta. Ammennan siitä ja olen iloksi ja hyödyksi niin itselleni kuin kanssaihmisilleni. Olen avoin ja rohkea. Kerron kokemuksistani. Niistä toinen voi saada juuri sen pienen vinkin, joka sillä hetkellä vie häntä eteenpäin.


 
*****************************
 

Maailmaa matkaten – itseä etsien

m
m

 

 
*****************************
 

Suggestopedinen opetusmenetelmä

m m

 

 
*****************************

Kalevala

Kalevalan sisäistä viisautta peilattuna tämän päivän etsijän oivalluksiin.

OIVALLUSTEN TIE KALEVALASSA käsittää kaksi tietä: Kosioretkeläisen tien ja Samporetkeläisen tien. Kosioretkeläisen tie on etsijän puhdistuksen tietä, jossa hän puhdistaa päivä-, uni- ja sisätajuntaansa. Samporetkeläisen tie on varsinaista tietäjän tietä.

Kalevalan 3 pääsankaria edustavat sekä jumalaista tahtoa, viisautta ja rakkautta että ihmisen vastaavia psykologisia ominaisuuksia: Väinämöinen tahtoa, Ilmarinen tietoa eli järkeä ja Lemminkäinen tunnetta eli rakkautta. Näiden ominaisuuksien tasapaino ihmisessä on henkisen kasvun kannalta tärkeää.

Ilmarinen on varsinainen tienkulkija ja hän lopulta viettääkin Pohjolan Häitä ihanan Pohjan Neidon kanssa, eli yhtyy korkeampaan minäänsä. Häiden jälkeen Ilmarisesta tulee tietäjä ja hän lähtee kulkemaan varsinaista tiedon tietä. Tällöin Väinämöis-voimat eli ihmisen tahto rupeaa vasta todella vaikuttamaan.

Pekka Ervastin teos KALEVALAN AVAIN vuodelta 1916 on edelleen pätevä avain Kalevalan sisäiseen, esoteeriseen ymmärtämiseen.

THE KEY TO THE KALEVALA, transl. by Tapio Joensuu, edit. by John Major Jenkins, Blue Dolphin Publishing, 1999

ervast

www.ruusuristi.fi

 

 
*****************************
 

Ekofilosofia ja Ekojooga

Henryk Skolimowski

Kosmoksen kansalainen ja ekofilosofi, joka on luonut mm. käsitteet ekofilosofia ja ekojooga. Hän loi uransa lähinnä USA:n yliopistoissa, mutta nykyisin luennoi ympäri maailmaa. Hän on perustanut mm. maailman ensimmäisen ekofilosofisen oppituolin v. 1992 Lodzin yliopistoon Puolassa.

Hänen teoksistaan on suomennettu:

  • Eco-Philosophy 1981 / Ekofilosofia 1984
  • The Theatre of the Mind 1984 / Mielen näyttämö 1987
  • Out of the cosmic dust, Poems 1989 / Ylistän sinua elämä 1996 (Jyväskylän Yliopisto)
  • Eco-Yoga, Practice and Meditations for Walking in Beauty on the Earth 1994 / Ekojooga 1996
  • Polvistun eteesi elämän majesteetti, Runoja, suom. Hilkka Rasku, 1999 (vain suomeksi toistaiseksi)

 

mHenryk Skolimowski on suuri Suomen ystävä ja hän on viime vuosina luennoinut ja pitänyt seminaareja täällä paljonkin. Tapasin hänet ensi kerran v.1988 Lieksan kansallisessa metsäseminaarissa. Seuraavana kesänä 1989 meitä oli jo porukka ystäviä hänen kesäpaikassaan Logos Housessa pienessä idyllisessä Theologoksen kylässä, joka sijaitsee keskellä Thassos-saarta Kreikassa. Näitä viikon seminaareja pidettiin viitenä kesänä, joista olin mukana myös v.1994. Tämän jälkeen vanhat ja uudet kurssilaiset ovat saaneet hänen opetustaan useampana kesänä Vihdin Vähäkylässä, viimeksi juhannuksena 1999.

 

m Henryk Skolimowskin opetukset käynnistivät minussa henkisen kasvun prosessin, joka johti irrottautumiseen epäolennaisista asioista elämässäni. Hänen ekofilosofinen ajattelunsa, jossa heijastuu suuri nöyryys ja kunnioitus elämää kohtaan sekä syvä huoli maapallomme ja ihmiskunnan tilasta, sai minut omassa elämässäni lähtemään käytännön työhön, osallistumaan ja vaikuttamaan omalla työlläni.

Monista elämäni varrella saamistani todistuksista arvostan paljon Henryk Skolimowskilta saamiani:

(12.8. 1994)

m

(14.6. 2003)

m

m

Voit tutustua Henryk Skolimowskiin
netissä osoitteessa:www.ecophilosophy.org

Ekojooga

Ekojooga on meidän aikamme polku kauneuteen ja viisauteen.

Emme tiedä tarkasti millaisia esi-isämme olivat vaikkapa 10 000 vuotta sitten. Voimme kuitenkin olla varmoja siitä, että he mietiskelivät paljon enemmän kuin me tänään. Ei ollut kiirettä minnekään. Suuret metsät, joissa he asuivat, olivat kuin suunnattomia temppeleitä, jotka ikään kuin hoitivat heitä pyhättöjensä hiljaisuudessa. Loputon aika, jonka he viettivät luonnossa, ikimetsissä oli kaunista meditaatiota.

EKOJOOGA painottaa:

  1. Ihmisen, koko luomakunnan ja kosmoksen YHTEYTTÄ.
  2. EMPATIAA ja KUNNIOITUSTA luontoa ja sen kaikkia elementtejä kohtaan.
  3. VASTUUTA omasta elämästäni ja tulevien sukupolvien elämästä.
  4. Itseni VAHVISTAMISEN tarpeellisuutta.
  5. AIKA ON YSTÄVÄNI.

Kun näemme maailman pyhäkkönä, silloin on luonnollista suhtautua siihen kunnioituksella. Saamme yhteyden niin kiveen, maahan, puuhun kuin virtaavaan veteen. Käytännön tasolla ekofilosofia on hyvin paljon ekojoogaa.

Aamumietiskelyllä

Isolla kivellä istuen, ympärillä ikivanhoja puita, taustalla vuorilta soliseva puro. Kilkattavia kelloja, kun lammaslauma lähestyy, pientä hämminkiä eräillä karitsoilla, kun vieraita on lähistöllä. Sitten uteliaisuus voittaa, pieni hyppy aidalta ja nopeasti muiden perään. Näky kuin suoraan raamatun kuvaelmasta. Juuri nyt todellisuus.

Silmät kiinni kuuntelen eriasteista kilkatusta.
Aamuaurinko luo ensimmäiset kultaisetsäteensä kasvoilleni. Kädet kohotettuina polvien päälle istun kivellä ja avaudun Kosmokselle.
Nousu vuorelle. Sieluni on kuin tämä jyhkeä paasi. Se nousee vuorelle etsimään villikukkia. Ja löytää ihanan kimpun. Kukka kukalta asetelma syntyy. Jähmeä kivi nousee vuorelle kukkia etsimään. Ja palaa vuorelta kukat sisällään. Tämä on sieluni laulu.
Margie

Aloitimme Henrykin seminaarissa aina uuden opiskelupäivän seuraavalla mietiskelyllä:

KULJE KAUNEUDEN MAAILMASSA
– KULJE KAUNEUDEN MAAILMASSA.
HENGITÄ SISÄÄSI KUNNIOITUKSEN ILMAA.
ANNA MIELESI HYMYILLÄ – ANNA KOKO OLEMUKSESI HYMYILLÄ. LÄHETÄ RAKKAUDEN SÄDE KAIKILLE LUODUILLE.
MUISTA, ANNA AINA ITSELLESI AIKAA.
AIKA ON YSTÄVÄSI.
KIIRE ON PYHÄN OLEMASSAOLON VASTAISTA.
TEE SITÄ MIKÄ ON OIKEIN.
ÄLÄ TEE SITÄ MIKÄ ON VÄÄRIN.

PIDÄ MIELESI PUHTAANA.
PUHDAS MIELI ON SUUREN ILON LÄHDE.
OLKOOT KAIKKI IHMISET RAUHALLISIA.
OLKOOT KAIKKI IHMISET ONNELLISIA.
OLKOOT KAIKKI IHMISET VAPAUTETTUJA.
TAHDON OLLA RAUHALLINEN.
TAHDON OLLA ONNELLINEN.
TAHDON OLLA VAPAUTETTU.

 
*****************************
 

Oivallusten Tie Vuorisaarnassa

JEESUKSEN VIISI KÄSKYÄ

Jeesuksen viisi käskyä ovat yksi keskeinen osa Vuorisaarnan sisältöä. Ne ovat tiivis elämänohjekimppu, jossa eri käskyt tukevat, täydentävät ja edellyttävät toisiaan.

Käskyjä ei ole tarkoitettu yhteiskunnalliseksi toimintaohjelmaksi, vaan ne ovat Jeesuksen viitoittama yksilöllinen tie jokaiselle, joka haluaa vakavalla mielellä lähteä seuraamaan tätä 2000 vuotta sitten elänyttä Mestaria.

1. Älä suutu – sydämessäsikään.

Kun suutun, joutuu mieleni epätasapainoon. Jopa fyysisesti voin tuntea pahoinvointia. Sokaistun niin, etten voi ymmärtää toista ihmistä.

Väkivalta on suuttumuksen ja vihan ulkoinen ilmenemismuoto. Kaikki valta, joka ei perustu rakkauteen, on väkivaltaa.

Kun pyrimme suuttumattomuuteen, tulemme suvaitseviksi, järkeviksi, vapaamielisiksi ja ymmärrämme toisten ihmisten ajatuksia.

Kun ajattelen tällaista ihmistä, mieleeni tulee isäni sisko, Lyyli-tätini. Hänen luokseen oli helppo tulla, kertoa huolensa ja salaisuutensa. Häneltä sai jokainen myötätuntoa ja ymmärtämystä osakseen. Tällainen ihminen on suuri siunaus ympäristölleen ja kanssaihmisilleen.

Kuvasuurennos klikkaamalla!
(Klikkaa kuva suuremmaksi)


2. Ole puhdas ajatuksissasikin.

Minun tulee oppia, mikä minun tunteessani on totta? Ohjaavatko minua vain minun epäpuhtaat ajatukseni? Mikä tunteessani toista ihmistä kohtaan on kaikkein puhtainta, kaikkein arvokkainta, kaikkein kauneinta?

Kun opin tätä erottelukykyä yhä enemmän, pystyn myös paremmin auttamaan muita ihmisiä ja ymmärtämään heidän tunne-elämäänsä.


3. Älä vanno. Ole aina totuudenmukainen.

Jeesus painottaa rehellisyyttä. ”Olkoon teidän puheenne on, on ja ei, ei ja mitä siihen lisätään on pahasta”.

On hyvä oppia hillitsemään kieltään ja puhumaan vain silloin, kun sanottava on totta, ystävällistä ja auttavaista.

Joutuessaan vannomaan valan ihminen aina luovuttaa päätösvallan omista tekemisistään muille. Kuitenkin vastuu kuuluu olennaisena osana ihmisyyteen. Ihmiseksi kasvaminen on vastuulliseksi kasvamista.

Kun opimme hallitsemaan ajatustamme ja puhettamme, opimme näkemään toisia ihmisiä sellaisina kuin he ovat. Opimme näkemään mitä kykyjä, taipumuksia ja ominaisuuksia toisissa ihmisissä on.


4. Älä vastusta pahaa. Voita paha hyvällä. j

Pahan vastustamattomuus on Jeesuksen opin kulmakivi. Pahaa ei saada loppumaan pahalla vaan hyvällä. Ihmiskunnan historia osoittaa tämän liiankin selvästi.

Vapautuminen pahan vastustamisesta on sisäistä puhdistumista, jossa ihminen puhdistaa ajatuksiaan ja omaa alempaa himomaailmaansa.

Keino, jota tässä työssä käytetään on eräänlaista valohoitoa: ihminen keskittää ajatuksiansa siihen valoon, siihen hyvään, mikä hänessä sisäisesti on. Alemmat himot kuihtuvat vähitellen, kun ne lakkaavat saamasta ravitsevaa energiaa; kun ihminen lakkaa suuntaamasta niihin huomionsa.


5. Älä sodi. Rakasta kaikkia eläviä olentoja.

”Te olette kuulleet sanotuksi: rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat ...”

Rakkauden käsky perustuu veljeyden periaatteelle. Tätä periaatetta täydentävät sellaiset käsitteet kuin tasa-arvo, solidaarisuus ja oikeudenmukaisuus.

Jeesuksen Viittä käskyä elämässään noudattaen totuudenetsijä VIISASTUU.

 
*****************************
 

Vapauduin rintasyövästä lempeästi

Katso artikkeleita minusta:

Margie rakasti syövän pois
Luontaisterveys 3b/09 Erikoisnumero RINNAT

Margien valinta
Minä Olen 6/06    27.11.06

Ei ihmeparantuminen, vaan hyvin harvinainen sattuma
Hymy 5/02

Nainen joka ei suostunut rintaleikkaukseen
Luontaisterveys 1/02

Lempein keinoin eroon syövästä
Keski-Uusimaa, 18.11.01 Kerava

Vapauduin syövästä lempeästi
Voi Hyvin 5/01

Syöpäsairas valitsi oman hoitotiensä
Lapin Kansa 13.10.01

Nainen joka vapautui syövästä
Uusi Rovaniemi 20.9.01

Ilmiö nimeltä Margie
Ultra 7-8/ 01

Ympäröi itsesi kauneudella
Vihersisustus 2/ 01

Syövän voi voittaa rakastamalla
Länsi-Sanomat 24.1.01

Katso kirjani "Nainen joka ei antanut leikata rintaansa"

Kuvia:
Yläkuvassa
Luule Viilma ja Margie

Alemmassa kuvassa
Liisa Kinnunen ja Margie

Sivut perustettu 9.9.1999
maria magdaleena